Tänään oli todellakin "paras päivä ikinä". Elisan kaveri nääs tuli kylään. Tänään tapaihtui myös paljon muuta jännää.

Tänään on todellakin aihetta tarinoimiseen, sillä tänään tapahtui paljon. Aamulla satoi sitä valkoista... Mitä se nyt oli...? LUNTA! Sitä se oli. Nyt sitä ei kylläkään tullut saman verran kuin ennen vaan PALJON enemmän! Kun (Elisan) äiti päästi minut iltapäivällä ulos, sitä lunta tuli VIELÄKIN! Iltapäivällä sitä oli PALJON enemmän kuin aamulla.

Pian ulosmenoni jälkeen kuulin tyttöjen ääntä. Toisen äänen tunnistin. Se kuului Elisalle. Toisen tytön ääntä en tunnistanut. Minun oli tällä kertaa pakko mennä hieman rajan yli (meillä on "näkymätön" raja tehty autotallin kulmasta talon kulmaan). Enhän minä muuten olisi voinut olla varma ajatuksistani. Kun tytöt tulivat lähemmäksi, tunnistin ne. Toinen oli Elisa ja toinen oli hänen kaverinsa.

Ensin he menivät syömään. Sitten lähdimme lenkille. Elisa otti minut ja hänen kaverinsa otti Adan. Huomasin vasta sitten, kun olimme melkein perillä, että olimme menossa kentälle. Kun tulimme Rauhan talon kohdalle, rupesin miettimään, kuinka kiva olisi leikkiä Rauhan kanssa. Olimme jo melkein kävelleet Rauhan talon ohi, kunnes Rauhan omistaja huusi: "Moi! Tuutteko moikkaamaan!" No, totta kai tulimme, kun oikein kutsuttiin. Rauha olikin jo pihalla vastassa. Aluksi saimme vain vähän haistella ja Rauhakin murisi vähän. Sitten Elisa päästi minut ja Adan vapaaksi ja pääsimme leikkimään Rauhan kanssa. Vuh se oli kyllä kivaa. Siinä me aikamme riehuttiin, mutta sitten olikin aika jatkaa matkaa. Nauroimme vielä lopuksi, kun minä ja Rauha oltiin melkein saman korkuiset, vaikka Rauha on minua vuoden vanhempi. Sitten jätimme hyvästit. Toivottavasti nähdään taas pian Rauha.

Ja matka jatkui vielä parikymmentä metriä ja tulimme koulun kentälle. Elisa opetti kaverilleen miten ollaan mätsäreissä, sillä me lähdemme ehkä mätsäriin ja Elisan kaveri tulee (ehkä) mukaan. Minä sain olla mallina. Elisa sanoikin: "Älä luulekkaan, että Ada seisoisi heti näin tai juoksisi tällä tavalla." Adan kanssa ei olla harjoiteltu yhtä paljon kuin minun kanssa. Elisa antoikin hyvän neuvon kaverilleen: "Muista pysyä rauhallisena!" Adan kanssa harjoiteltiin niin kauan, että se meni hyvin.

Ei mennyt kauaa, kun lähdimme kotia kohti. Adakin oppi jotakin. Menimme vielä lopuksi metsään.

Kotona Elisa ja sen kaveri heitteli minulle ja Adalle lunta. Se oli TOOOOOSIIIIII kivaa!!!!