Aamulla kun heräsin, minut päästettiin ulos. Sitten olin taas vähän aikaa hereillä ja söin. Sitten minut laitettiin TAAS nukkumaan. Se oli mielestäni aivan älytöntä. No, nukuinpahan kuitenkin.

Sitten muutaman tunnin päästä Elisa otti remmini ja hypättiin autoon. Taas mentiin.

Kävimme kirpputori Ropotorissa. Minua piti taas mennnä näyttämään jollekkin tuntemattomalle. Mutta se oli oikeastaan ihan hauskaa. Minä olin kuulemma todella kaunis tyttö ja osaan seistä niin nätisti, että voisin mennä jo nyt näyttelyyn.

Yhtäkkiä kello olikin jo kaksitoista ja piti lähteä koirapuistoon. Sana kuulosti aika tutulta. olen varmasti kuullut sen ennenkin.

Ei muuta kuin autoon vaan. Kun tulimme parkkipaikalle, muistin, että täällähän näin kaverini Rauhan, tätini Condan, siskoni Hanin, Roden ja Duffin sekä äitini Netan.

Nyt ei näkynyt ketään. Menimme portista sisään ja näin Roden omistajan Sinikan. Mutta missä Rode on? Sitten Rode juoksi äkkiä luokseni ja aloimme leikkiä saman tien. Äitiä ja siskoja ei kyllä näkynyt. Roden kanssa oli kuitenklin kivaa.

ENSIN LEIKITTIIN, NÄIN HAUSKOILLA ILMEILLÄ

Meidän lisäksi siellä oli meitä vähän vanhempi pentu. Se oli musta ja todella pörröinen. Se tuli meidän jengiimme.

Puolentoista tunnin päästä meidän piti lähteä. Lähtiessäni kuiskasin Rodelle... En kerrokkaan. Se oli tarkoitettu Rodelle eikä teillle.

SIINÄ OLEMME ME SISKOKSET

Oli ihana leikkiä Roden kanssa. Nähdään taas Rode!

TAISI KAMERA VÄHÄN HEILAHTAA