Tulin sunnuntaina sieltä KoiraHoitolasta. Siellä oli tosi kivaa.Sain leikkiä kavereiden kanssa ja näin omituisia juttuja.

Kerron nyt hieman lisää:

Perjantaina Elisa tuli kotiin jonkun kivan tädin kanssa. Sitten hän otti illalla pakkaamansa kassit ja laittoi meidät remmiin. Ja taas mentiin. Nyt oli ihan outo auto. Se oli iso.

Elisa vei minut ja Adan johonkin rakennukseen, jossa oli paljon koiria. Hui niitä oli kaiken kokoisia. Meillä oli oma "sviitti". Se oli isoin.Meidän "sviitissä" oli tauluja ja pehmeä patja.

Sitten Elisa lähti jonnekkin. Ei kai kotiin. Hetken päästä hän tuli udestaan. Ei hän ollut kotiin mennyt. Hän päästi meidät sellaisesta pienestä ovesta ulos. En oikein uskaltanut mennä, mutta Ada rohkaisi mieleni.

Pihalla oli iso hevonen. Seuraavana päivänä pääsinkin katsomaan sitä oikein läheltä. Ja sisällä oli vielä toinenkin samanlainen.

SE HEVONEN ON TUON SEINÄN TAKANA

Pääsin myös leikkimään Naton kanssa. Nato on rodultaan napolinmastiffi. Elisa sanoi, että hän olisi halunnut tuollaisen, mutta äiti ei antanut.

Siellä oli tosi kivaa, mukavaa, hauskaa ja kaikkea siltä väliltä!