Olipa tänään taas hauskaa. Olimme Elisan kanssa koulutuskentällä. Nato ja hoitola-täti olivat katsomassa.

Kauheella kiireellä lähettiin ja vähän myöhästyttiin. Onneksi pääsimme kärryille. Tällä kertaa me menimme ympyrään. "Harjoittelimme" katsekontaktia, "istu", "maahan" ja "seiso" -käskyjä. En kyllä ymmärrä miksi käyttää sanaa "harjoittelimme", sillä osaan ne kaikki.

Sitten menimme kahteen riviin. Toinen rivi meni toiseen päähän, mutta meidän rivi jäi paikalleen. Me rupesimme kävelemään niiden suuntaan ja ne rupsivat kävelemään meidän suuntaan. Me emme saaneet tehdä mitään yhdessä. Emme kyllä ole ennnekään saaneet leikkiä. Se on minusta TYPERÄÄ.

Sen jälkeen rupesimme kiertämään ristiin rastiin. Siinä samalla annettiin käskyjä, "istu", "seiso" ja "maahan". Ne kouluttajat vain nauroivat, kun minä osasin seistä. Mitä nauramista siinä on? Sitten selvisikin, seisominen opetetaan yleensä viimisenä.

Vaikein on ehkä maahan meno. Menen yleensä takapää edellä, vaikka pitäisi mennä etupää edellä. Helpoin on selvästi katsekontakti.

Elisa sanoo, että olen "monilahjakkuus". En kyllä tiedä, mitä se tarkottaa, mutta tulen aina hyvälle mielelle, kun hän sanoo niin.