En olekkaan taas pitkään aikaan päivitellyt tätä blogiani. Sisko vain väittää ettei mukamas ole aikaa, mutta hyvinhän sillä on aikaa lähteä aamulla jonnekkin ja tulla päivällä takaisin. Sisko kylläkin väittää, että sen on pakko lähteä.

MINULLE on tullut taas uusi tehtävä: minun pitää käydä herättämässä Sisko, jos se ei jaksa nousta, kun musiikki soi. Se musiikki on kyllä todella kamalaa. Wuh, eihän sitä jaksa brohölmökään kuunnella. Olen myös oppinut PAAALJON uutta. Olen esimerkiksi oppinut ymmärtämään, että kun laitetaan lyhyt hihna ja kuristuspanta, niin silloin ruvetaan harjoittelemaan EIKÄ vedetä mihin sattuu. Emmekä me harjoittele mitä tahansa vaan valmistaudun näyttelyyn. Olen oppinut, että auto ei olekkaan niin paha paikka, miltä vaikuttaa. (Olen kuullut sinusta, Duffi, joten tämä haukahdus on tarkoitettu sinulle...) Hyppään nimittäin IHAN ITSE ILMAN APUJA takakonttiin. Nyt olen kyllä ylpeä itsestäni. Ja kehuja tulee niin paljon, etten pysy enää laskuissa. Annan myös halin Siskolle, kun se tulee kotiin. Minusta on tullut oikeen kunnon ihmisten viihdyttäjä, kuten Sisko sanoo.

Ollaan ruvettu käymään koirapuistossa oikeen kunnolla. Käytiin siis myöskin eilen, mutta silloin oli Ada mukana. Siskon kaverikin oli siellä. Hän sai ottaa Adan "hoiviinsa", koska hänelläkin on labbis. Aina kun olemme koirapuistossa, siellä on aina ne kaksi nykyään ihan mukavaa urosta; tanskandogi Basso ja Tuffe. "Nykyään" -sana johtuu siitä, että olen joutunut sanomaan molemmille pari valittua sanaa aina silloin tällöin. Mutta nyt ollaan sujut. Adaa he tosin yrittivät astua, eivätkä totelleet, joten minun piti käydä pelastamassa Ada Tuffelta. Mutta kun en saanut mitään kunnioitusta Adalta, en pelastanut uudestaan.

Nyt voin jo paljastaa teille salaisuuteni: MINÄ MENEN NÄYTTELYYN PARIN VIIKON PÄÄSTÄ LOHJALLE!!!!!