Aamulla kun Sisko oli tehnyt kaikki tarvittavansa, lähdimme lenkille (tai ainakin luulin). Mutta menimmekin autoon. Kuten olen jo varmaan kertonutkin, osaan hypätä autoon jo ihan itse. Tänään kuitenkin en päässyt takakontista niin kuin yleensä vaan jouduin menemään ovesta. Takakontin luukku oli meinaan rikki.

No sitten lähdimme matkaan. Tämä matka oli pisin mitä olen eläissäni kulkenut. Kun  olimme jo melkein perillä, Rauhan omistaja soitti Siskolle. Rauhan mamman auto ei käynnistynyt. (En kyllä ymmärrä, miten Rauhan mamman auto tähän liittyy...)

Kun saavuimme perille, Sisko kävi viemässä minut pissalle. Sitten menimme sisälle isoon halliin. Kesti hetki ennen kuin löysimme meille sopivan paikan, johon leiriydyimme.

Pian vastaan tuli toinen bronkku, Mila. Mila on serkkuni ja minua pari kuukautta nuorempi. Mila lähti laumansa (mammansa ja pappansa) kanssa kiertelemään. Mutta he tulivat kuitenkin pian takaisin meidän luoksemme ja leiriytyivät meidän viereen.

Pian ymmärsin, missä olimme. OLIMME NÄYTTELYSSÄ!!! Meni monta tuntia ennen kuin oli bronkkujen vuoro... Kunnes vihdoinkin tuli meidän vuoro, menimme kehään (kuitenkin eri aikaan).

Minä menin Siskon ja monen muunkin mielestä hyvin. Juoksin ja seisoin hyvin. Tuomari kuitenkin antoi minulle HYLÄTYN!!!! Siis Hoo Yy Äl Tee Yyn! Sisko ei voinut olla uskoa korviaan, kun tuomarin avustaja sanoi että, saat hylätyn, koska koira ei ollut rotunsa mukainen. Siinä oli kuulemma liikaa virheitä.

Arvostelun meni näin:

"9 kk ikäinen. Liian kevyt ja korkea(-asentoinen). Voisi kaikista yksityiskohdista olla tyypillisempi, voimakkaampi. Pitäisi olla paremmin täyttynyt kuono-osa. Liian mantelimuotoiset silmät. Hyvin asettuneet korvat. Pitäisi olla paljon vahvempi kallo-osa. Liian elgegantti kaula. Saisi olla enemmän kaulanahkaa. Hyväksyttävä ylälinja. Pitää olla syvenpi ja leveämpi runko. Pitäisi olla vahvempi luusto. Hyvä väri. Liikkuu liian elegantisti. "

Kasvi-mamma sanoi, että minulle olisi pitänyt tulla ainakin sininen nauha harmaan sijaan. Hoitolan tädille kun kerrottiin, niin se sanoi, että minä olisin kyllä voinut saada paljon paremman.

MUTTA EI KUN VAAN UUSIIN NÄYTTELYIHIN KATSELEMAAN PAAAALJON PAREMPIA TUOMAREITA!!!!!!!!!

 

(kuvia tulee myöhemmin kun ehdimme ladata niitä)