Nyt ajattelin kertoa nyt hieman asioita, joista ollaan ylpeitä.

Tänään opin kulkemaan vierellä. Pienen harjoituksen jälkeen onnistuin. Sain taas paljon kehuja ja herkkupalan.

Leikimme Elisan kanssa tänään hauskaa piiloleikkiä. Elisa käski minut istumaan ja sanoi paikka. No, minähän tottakai tottelin. Sitten Elisa huusi minua ja lähdin etsimään häntä. Kun löysin hänet, sain ihanat rapsutukset ja vielä kehutkin kaupan päälle.

Kerron tässä samalla  vähän muutakin:

Olen tässä nyt lähi päivinä oppinut, että Ada on yksi laumanjohtajistani. Pystyn jo katsomaan hetken aikaa Adan ruokahetkeä hyökkäämättä kipolle. Tiedän kuitenkin, että saan itsekin ruuan kunhan Elisa kerkeää ottamaan kipponi. Samaten kun ymmärrän, että Adan sana on laki. Ja kyllähän se pitäisi jo ymmärtää, kun Adan saa huomionkin ekana. Se kyllä harmittaa välillä, kun en ole sitten varma saanko minäkin huomiota. Mutta yleensä kyllä saan.

TÄSSÄ ON ADA. HÄN PÄÄSI OIKEIN HYMYKUVAAN

Tänään Elisa meni vähän myöhenpään kouluun, niin ehdimme käydä metsässä ja pellolla. Metsä on minun mielestäni paras paikka. Siellä kun saa juosta vapaana. Harmi vaan, kun metsässä on muitakin koiria, niin pitää pysyä Elisan lähistöllä.

Olen oppinut myös haukkumaan niin kuin isot koirat haukkuu, matalalta. Se ei kyllä ole kaikkien mielestä mikään ylpeyden aihe. Mutta ajattelin vain varoittaa.

Katselin tuossa siskoni hanin blogia ja huomasin, että Hani on ollut näyttelyssä ja pärjännytkin hyvin. Minä en ole vielä ollut sellaisissa, mutta haluaisin kovasti.