Eilen, kun Elisa tuli koulusta, hän toi mukanaan jonkun tädin. Hän päästi meidät (minut ja Adan) ulos. Sitten hän kantoi kaikki kassinsa autoon. Auto oli tosi iso, mutta pienempi kuin "meluauto" (bussi). Autossa luki KOIRAKARTANO CASA DE PERROS.

Minua hieman jänskätti, kun tulin ihan outoon autoon. Mutta onneksi Ada oli mukana. Matka oli aika pitkä, sillä Elisa ja se täti kävivät syömässä. Haistoin sen! Ja matka jatkui.

Sitten tulimme paikkaan, josta kuului paljon haukuntaa. Minä haukuin tietenkin takaisin. Kävelimme Adan kanssa (Elisa talutti) mäkeä alas. Siellä meitä odotti iso rakennus. Haukkuminen kuului siitä rakennuksesta, mutta eihän rakennukset osaa haukkua. Vai osaako?

No ei tietenkään! Talossa oli hirveesti koiria. Meidät (minut ja Ada) laitettiin isoinpaan sviittiin. Se on oikeasti vain häkki, mutta sviitiltä se näytti. Siellä oli taulut ja pehmeät patjat. Sitten siellä on sellainen pieni ovi. Siitä en kyllä uskalla kulkea, paitsi jos Ada menee edellä. Ulkona on tilava tarha, josta voi haistella kavereita.

MINÄ JA ADA "SVIITISSÄMME"

Illalla, kun olimme tulleet, kävimme pienen lenkin ja saimme ruoan. Lenkillä näin tosi ison eläimen. Aluksi luulin sitä koiraksi, mutta Elisa kertoi, että se on hevonen. Niitä on täällä kuulemma kaksi, mutta toinen ei ollut ulkona. Hevosen (, jonka näimme) nimi oli Hermanni. Se on kuulemma nimestä huolimatta tyttö. Sisällä olevan nimi on Elisan mukaan Natasha. Lenkin jälkeen saimme ruoan ja menimme nukkumaan.

Aamulla kävimme lenkillä ja saimme taas ruoan. Sitten menimme päiväunille ja pian lähdemme taas lenkille.

Kukaan ihminen ei ole mielissään, kun pidän niin kovaa mekkalaa. Täytyyhän sitä jöötä pitää. Pitää myös muistuttaa, ettei vaan kukaan unohda antaa ruokaa.